Happihyppely jakso 6 – Pelit

Juonsin Happihyppelyn viimeisen jakson osana näyttöä, ja tätä kaikkea siihen kuului…

Vieraan löytäminen:

Jaoimme juontajaparini Nooran kanssa vastuualueet siten, että oma ensisijainen tehtäväni oli löytää liveen vieras, kun taas Nooran ensisijaisena tehtävänä oli tehdä juonnot. Lähetin siis hyvissä ajoin ennen liveä useammalle Oululaiselle yritykselle sähköpostia siitä, että voisivatko he mahdollisesti osallistua liveen. Loppujen lopuksi saimme liveen kaksi vierasta: Akseli Aikion Pakotalolta ja Daniel Fischerin Fingersoftilta.

Itse olen tyytyväinen tähän vieraskattaukseen, etenkin siksi, koska meillä ei pitänyt olla aluksi kuin yksi vieras!

Juonnot:

Nooran tekemien juontopohjien perusteella suunnittelimme molemmat omat juontomme. Vieraiden kysymykset suunnittelimme myös yhteistyössä. Omia juontojani käytin hieman vaihtelevasti, sillä tuntui paljon luontevammalta hieman improvisoida. Muokkasimme juontoja muiden työryhmäläisten antaman palautteen ja omien lisäyksiemme pohjalta useampaan kertaan läpivetojen edetessä. Juonnot olivat siis täysin omaa käsialaamme!

Juontoihin olen myös aika tyytyväinen, sillä saimme Nooran kanssa suunniteltua ne sopimaan hyvin liven kulkuun!

Läpivedot:

Läpivedoissa oli hyvä testata juontojen toimivuutta ja pääsimme vaikuttamaan myös hieman liven lavastukseen ja muuhun kulkuun. Läpivedoissa oli mukava tunnelma, ja ne antoivat hyvän pohjan ”oikeaan” live tilanteeseen!

LIVE:

Itse live onnistui myös oikein mukavasti, kun olimme harjoitelleet useampaan otteeseen. Haastattelut olivat liven kohokohta, mutta ne olivat myös itselleni jännittävin osuus, sillä en halunnut haastattelutilanteen vaikuttavan liian ”teennäiseltä”. Live kuitenkin onnistui mutkattomasti osaavan työryhmän toimesta ja juontaminen ei jännittänyt sen suuremmin.

Olen hyvin ylpeä siitä, miten live onnistui ja siitä, kuinka sain luontevasti juonnot tehtyjä ilman sen suurempia mokia. Sain livestä lisää itsevarmuutta ja voisin tulevaisuudessakin tehdä jotain vastaavaa!

Ylipäätään liven tekeminen oli oikein mukavaa ja nautin siitä paljon, toivottavasti se tunne tuli läpi myös työssäni!

Tästä pääset katsomaan liven kokonaisuudessaan Youtubesta: Happihyppely jakso 6 – PlayZone

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top